Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen maalta kaupunkiin muuttanut ravintola-alan sekatyöntekijän joka laittaa ruokaa myös vapaa-ajallaan. Tähän blogiin on tarkoitus koota erilaisia ruokaohjeita elektroniselle haudutuspadalle pienillä lisämausteilla ja -huomautuksilla höystettynä.

Saman ruokapöydän ääressä ruokia maistelevat rakkaat lapseni  kaikkiruokainen Pikkuinen (2v) ja ajoittain nirsoileva Tyttönen (4v) sekä Mies, joka on toiminut hovimaistajanani jo seitsemän vuotta. Lasten suusta tulee totuus, joten heiltä saamani palaute on aina suoraa niin hyvässä kuin pahassakin.

Tähän loppuun vielä ne perinteiset: älä kopioi kuvia. Jätä käynnistäsi jokin jälki siis kommentointi on sallittua, miltei jopa toivottavaa.

Toivottavasti sinulle on iloa sivuistani!
  -Pataässä-

Paikalla!
Kävijälaskuri alkaen 1.1.2011
20.12.2011 - 20:19

Cannelonien täyttämiseen on monenlaisia tapoja. Täytteen voi ujuttaa pastaputkiin käsin, pienen lusikan tai veitsenkärjen avustuksella. Hauskin tapa kuitenkin on pyytää lapset avuksi  Tämä ruoka on muutenkin lapsiystävällinen valmistettava: mitään ei tarvitse silputa keittiöveitsellä, mitään ei tarvitse paistaa kuumalla paistinpannulla ja valmiin keiton käyttäminen kastikkeena helpottaa hommaa. Halutessasi voit korvata osan palsternakasta juustoraasteella. Lopputuloksena on hauskoja, hieman ruttuisia pastaputkia, joista ainakin meidän lapsoset tykkäävät kovasti. Gurmeeta tämä ruoka ei ole, mutta sitäkin hauskempaa!

2 prk tonnikalaa vedessä
2 (150-200g) palsternakkaa
yrttisuolaa, sitruunapippuria, tilliä
1 pss (750ml) kermaista sienikeittoa (luomu), josta 0,5 dl täytteeseen
0,5 dl vettä
10-12 canneloniputkea

Valuta vesi pois tonnikalasta. Kuori ja raasta palsternakat hienoksi raasteeksi ja sekoita kulhossa tonnikalan kanssa. Lisää mausteet ja 0,5 dl sienikeittoa. Sekoita toisessa kulhossa loppu sienikeitto ja vesi. Levitä 1/3 keitosta padan pohjalle. Täytä canneloniputket tonnikala-palsternakkatäytteellä ja asettele putket padan pohjalle. (Jos täytettä jää yli, ripottele se cannelonien päälle.) Kaada loput keitosta cannelonien päälle niin että kaikki pastaputket peittyvät. Hauduta high 4-5 tuntia tai low 5-6 tuntia. Tarjoa lisäksi vihreää salaattia tai raasteita.

09.11.2011 - 20:00

Tässä eräs versio perinteisestä Chili con carnesta. Lihana on nyt broileri ja mausteita tavallista vähemmän. Chilin voi tarjota riisin ja leivän kera tai vaikka nachojen kanssa näin: levittele nachoja ohut kerros uunipellille, kauho päälle chiliä, ripottele vielä juustoraastetta ja paista uunissa 200 asteessa pari minuuttia kunnes juusto sulaa.

Tässä ohjeessa on laitettu mutkat suoriksi.. jos haluat, voit toki kuullottaa pannulla kasvikset ja kiehauttaa myös tomaatit ennen mausteiden ja papujen lisäämistä. Mutta minulla oli parempaakin tekemistä, joten oikaisin hieman. Jos sinulla on itsekeitettyjä papuja, laita niitä 200g sekä lisää hieman vettä ja tomaattisosetta sekä tarvittaessa suolaa ja muita mausteita.

400 g broilerin jauhelihaa
öljyä paistamiseen
1 tl (yrtti)suolaa
mustapippuria
1 punainen paprika
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 mieto vihreä chilipaprika (tai kuivattua chiliä maun mukaan)
1 tlk kokonaisia säilyketomaatteja
1 tlk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
n. 1dl kasvis- tai kanalientä
0,5 tl paprikajauhetta
2 tl kuivattuja yrttejä (oregano/meirami/basilika)

Ruskista jauheliha pannulla tilkassa öljyä, mausta (yrtti)suolalla sekä pippurilla ja laita pataan. Puhdista ja kuutioi paprika, kuori ja silppua sipuli, kuori ja murskaa valkosipulinkynnet ja puhdista ja silppua chilipaprika. Laita kasvikset pataan. Kuutioi säilyketomaatit ja laita pataan liemineen. Lisää pavut liemineen. Valmista kasvis- tai kanaliemi vedestä ja liemivalmisteesta, huuhdo liemellä vielä tomaattipurkki ja kaada pataan. Lisää mausteet ja sekoita. Anna hautua 6-8 tuntia.

21.10.2011 - 20:33

Tämä ruoka saa nimensä kastikkeena käytettävästä Paholaisen hillosta. Kyseessä on siis makean tulinen paprikahillo, jota voi ostaa kaupasta tai tehdä itse. Itse käytin kotitekoista, josta olin puolittanut chilin määrän. Kastiketta tulee ruokaan melko vähän, mutta sitä oli silti mielestäni riittävästi. Perunat maistuvat loistavalle hauduttuaan kypsiksi lihan ja hillon alla ja pohjalle kertyvä liemi riitti hyvin kastikkeeksi. Mutta jos haluat perunoiden uivan hillossa, voit tuplata kastikkeen määrän. Idean tähän ohjeeseen olen saanut kirjan Antaa hautua ohjeesta Porsaanpaistia paprikahillokastikkeessa.

Tyttönen ilmoitti jo etukäteen, että hän ei sitten syö, koska ei pidä paprikasta. Onneksi maistoi kuitenkin ja ruoka maistuikin hänelle mainiosti  mutta Pikkuinen ei suostunut nielemään palastakaan..

6-8 perunaa
n. 500g porsaan ulkofileetä
öljyä paistamiseen, suolaa ja mustapippuria

1,5 dl paholaisen hilloa
1 rkl soijakastiketta
3/4-1 tl jauhettua inkivääriä
1 tl sinappia
hieman suolaa ja mustapippuria

1 sipuli
1 pienehkö punainen paprika

Kuori ja kuutioi perunat, laita pataan. Leikkaa liha 4-6 pihviksi (ja halutessasi puolita pihvit). Ruskista kevyesti molemmin puolin pannulla tilkassa öljyä ja mausta suolalla ja pippurilla. Laita pataan perunoiden päälle. Sekoita kulhossa mausteet paprikahilloon ja kaada lihojen päälle. Kuori ja suikaloi sipuli sekä puhdista ja suikaloi paprika. Asettele sipulirenkaat ja paprikasuikaleet pataan päälimmäiseksi ja hauduta low 6-8 tuntia. Tarjoa lisäksi raikasta salaattia.

12.10.2011 - 20:40

Olen pohdiskellut jo pitkään voisiko kuivattuja papuja kypsentää haudutuspadassa. Olin varsin kriittinen tätä ajatusta kohtaan, mutta kun useammasta lähteestä löysin ohjeet kyseiseen hommaan aloin uskoa sen olevan mahdollista. Ensimmäisenä pataan pääsivät kikherneet, joihin olen kovasti mieltynyt. Myös esim. valko- ja mustapapuja voi kypsentää tämän ohjeen mukaan, mutta silloin suola kannattaa lisätä joukkoon kokonaisuudessaan vasta kypsennyksen loppuvaiheilla. Kidneypapuja en kuitenkaan suosittele haudutettavaksi, koska ne on ehdottomasti keitettävä!

400-500 g kuivattuja kikherneitä
vettä, vettä ja taas vähän lisää vettä
2 tl suolaa

Tarkista herneet ja poista epäkelvot yksilöt. Huuhtele huolellisesti ja laita likoamaan reiluun määrään kulmää vettä. Anna liota yön yli. Aamulla kaada liotusvesi pois. Kuumenna pari litraa vettä kiehuvaksi, laita herneet siivilään ja huuhtele herneet kuumalla vedellä. Laita herneet pataan ja kaada päälle kylmää vettä niin että herneet peittyvät reilusti (n. 2cm yli). Lisää 1 tl suolaa ja hauduta high 4 tuntia. Lisää 1 tl suolaa ja hauduta vielä 2-3 tuntia, kunnes herneet ovat kypsiä. Siivilöi vesi pois ja jäähdytä herneet. Käytä osa heti ja pakasta loput esim. 2 dl annoksina.

Herneet ovat nys siis kypsiä, mutta ihan valmista ateria ne eivät vielä ole.. kikherneistä voi valmistaa vaikkapa falafel-pyöryköitä tai kikhernemureketta tai hummusta leivän päälle. Niitä voi listätä myös erilaisiin kastikkeisiin (esim. bolognesekastike) tai lihapatoihin (esim. burgundinpata) parantamaan ruoan ravintoarvoa tai korvaamaan osan lihasta. Myös erilaisiin keittoihin ne käyvät mainiosti. Lisäämällä mausteiseen tomaattikeittoon kikherneitä muuttuu kevyt lounaskeitto ravitsevaksi päivälliseksi. Lisää niitä salaattii tai marinoi lisäkeeksi...

(Taidanpa laittaa uuden annoksen kypsymään, kun eihän tuo jo valmistamani määrä riitä mihinkään )

25.09.2011 - 20:41

Lisää puuro-ohjeita! Tällä kertaa vuorossa onkin kaurapuuro. Isot kaurahiutaleet sopivat hyvin haudutettavaksi pidemmän kypsennysajan takia. Perinteisen veden sijaan tein puuron kauramaitoon ja lopputulos oli oikein maittava.

8 dl kauramaitoa
4 dl isoja kaurahiutaleita
1/3 tl suolaa

Sekoita ainekset keskenään padassa ja anna hautua low 2-3 tuntia. Katkaise virta, sekoita ja anna muhia vielä hetki loppulämmöllä.

22.09.2011 - 18:47

Tässäpä vielä toinen yksinkertainen puuroresepti

Riisipuuro

1 litra maitoa
2 dl puuroriisiä
0,5 tl suolaa

Sekoita ainekset padassa ja anna hautua low 3-4 tuntia. Katkaise virta, sekoita ja anna hautua vielä hetki. Tarjoa marja- tai hedelmäkiisselin tai kanelin, sokerin ja maidon kera.

 

22.09.2011 - 18:10

Pikapuuroilla ja mikropuuroilla on kyllä paikkansa, mutta joskus tuolle perusruoalle kannattaa antaa ihan kunnolla aikaa. Haudutus on herkullisen puuron salaisuus ja kaiken jonka voi hauduttaa, voi valmistaa haudutuspadassa :) Aamupalaksi tämä puuro ei kyllä valmistu, ellet satu kärsimään uniongelmista, mutta lounaaksi tai iltapalaksi kyllä. Koska maito on hankala haudutettava ja palaa herkästi, antamani haudutusaika on lyhyt ja ehkä jopa hieman alakanttiin arvioitu, mutta kokeilemalla löydät parhaan ajan omalle padallesi. Alkuperäinen ohje on Brikkalan tilan Isojen spelttihiutaleiden pakkauksesta.

Spelttipuuro

1 litra maitoa
3 dl isoja spelttihiutaleita
0,5 tl suolaa

Laita maito, hiutaleet ja suola pataan ja sekoita. Anna hautua low 4-5 tuntia. Sekoita kerran kypsennyksen aikana. Haudutusajan päätyttyä  katkaise virta, sekoita puuro uudestaan ja anna hautua vielä hetki loppulämmössä.

Spelttipuuroa ja mustikka-mansikkakiisseliä

05.09.2011 - 21:23

Keitto on ihanan kevyttä kesäruokaa ja lämmittää kivasti talvipakkasella. Kaikilla on oma suosikkikeittonsa ja sitä omaa suosikkiaan voi helposti valmistaa myös hauduttamalla. Tässä muutamia vinkkejä, joiden avulla vanha reseptisi muuttuu haudutuspatareseptiksi. Ajat ovat suuntaa-antavia ja lopullinen aika riippuu palakoosta, ainesten määrästä, käyttämästäsi tasosta ja padasta.

Kasvikset kuuluvat olennaisena osana keittoon! Peruna kypsyy 4-5 tunnissa, porkkana ja silputtu sipuli vaativat 6-7 tunnin haudutuksen. Lanttu ja nauris hautuvat valmiiksi 5-6tunnissa. Bataatti kypsyy perunaa nopeammin n. kolmessa tunnissa. Kesäkurpitsa, kukkakaali ja parsakaali kypsyvät nopeasti. 1-2 tunnin haudutuksen jälkeen rakenne ei ole liian löysä. Ne siis kannattaa lisätä vasta kypsennyksen loppupuolella. Samassa ajassa kypsyy myös pienikokoinen pasta. Pakastemaissi, -herneet ym. kannattaa lisätä sulatettuina haudutuksen loppuvaiheessa.

Lihat, käytit sitten kokolihaa, jauhelihaa tai broileria, kannattaa ruskistaa kevyesti paistinpannulla ennen pataan laittamista. Kokolihakuutiot tai -suikaleet hautuvat hyviksi 6 tunnissa. Jauhelihaa ei periaatteessa tarvitsis hauduttaa ollenkaan, mutta se voi olla mukana hautumassa alusta asti, kunnes kasvikset ovat valmiita. Broilerisuikaleet valmistuvat 4-5 tunnissa.

Kalat kypsyvät nopeasti ja niille riitääkin tunnin haudutus. Kerman/maidon voi lisätä samaan aikaan kalan kanssa tai vasta hieman ennen tarjoilua. Myöskään kookosmaito ei kestä pitkää haudutusta, vaan kannattaa lisätä haudutuksen loppuvaiheilla. Ja eipä unohdeta nestettä! Vettä tai liha/kana/kasvislientä tarvitaan vähemmän kuin tavallisissa ohjeissa. Vähennä nestettä 2dl litraa kohden.

Maukkaita keittohetkiä!

03.09.2011 - 21:06

Kesä ja lomat alkaa olla jo ohi ja arki rullaa taas tuttuun tapaansa. Ja jälleen on aika testailla uusia reseptejä. Viime viikolla valmistin herkullista paistia. Alkuperäinen ohje on napattu kirjasta Ateriaoppaan parhaat ohjeet.

1-1,5 kg naudan paisia tai lapaa
2-2,5 tl suolaa
1 tl valkosipulijauhetta
1 dl vettä
5 kokonaista mustapippuria
reilu 1 rkl tomaattisosetta
vajaa 1 rkl punaviinietikkaa

(Kilon paistin voi kypsentää kokonaisena. Isompi kannattaa jakaa kahteen osaan, jotta sisälämpötila nousee riittävän nopeasti turvalliselle tasolle.) Hiero suola ja valkosipulijauhe lihan pintaan. Laita loput aineet pataan, sekoita ja laita sitten liha pataan. Hauduta high 8-10 tuntia. Voit halutessasi kääntää paistin kypsennyksen loppupuolella. Näin myös paistin yläosa saa makua liemestä. Ota valmis paisti pois padasta, kääri folioon ja anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua.

Tarjoa lisäksi vaikka kermaperunoita, höyrytettyjä porkkanoita ja kukkakaalia sekä värikästä salaattia.

Lihasta tulee todella mureaa ja minusta se on vain hyvä asia, vaikka yksi huono puoli siinä on.. liha on niin mureaa, että siitä ei oikein saa leikattua kauniita ohuita viipaleita. Siis sellaisia, mitä aina näkee reseptikirjojen ja -lehtien sivuilla. Kannattaa käyttää kunnollista, terävää veistä ja leikata suosiolla vähän paksumpia palasia.

20.07.2011 - 20:47

Helppo broileriruoka, joka ainakin meidän perheessä maistuu hyvin kaikille. Tarjoa lisäksi riisiä. Sweet Chili kastike käy tämän kanssa loistavasti!

400 g broilerin fileesuikaleita
1 sipuli
öljyä paistamiseen
1 pieni tlk ananaspaloja mehussa
1-1,5 rkl kanafondia tai 1 kanaliemikuutio
1 pieni tlk kokonaisia herkkusieniä
(puolet pienestä kesäkurpitsasta)
2 dl kookosmaitoa
ripaus paprikamaustetta tai currya
1,5-2 rkl maissitärkkelystä (esim. Maizena)
1,5 rkl vettä

Paista broilerit ja silputtu sipuli pannulla tilkassa öljyä. Laita pataan. Erottele ananaspalat mehusta, säästä molemmat. Laita pataan ananasmehu ja valutetut herkkusienet, lisää kanafondi ja hauduta high 4 tuntia tai low 6 tuntia. Lisää pataan kookosmaito, ananaspalat ( ja kuutioitu kesäkurpitsa) sekä currya tai paprikaa. Tee maissitärkkelyksestä ja vedestä suuruste ja sekoita padan joukkoon. Hauduta vielä puolisen tuntia.